Vihreä lippu -päivänä 2.2. iloitaan yhteisöllisyydestä ympäristöystävällisesti! Tulosta
Vihreä lippu
01.02.2012 17:12

Suomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettävät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2. Kuten päivämääräkin avustaa, päivän aikana lapset ja nuoret ilahduttavat toinen toistaan ympäristövastuullisilla, aineettomilla lahjoilla.

Teemaa vietetään seitsemättä vuotta peräkkäin ja monille Vihreä lippu -oppilaitoksille ja -päiväkodeille päivästä on tullut hauska perinne. Itse suunniteltuja ja toteutettuja päivänviettotapoja onkin syntynyt rutkasti. Tänä vuonna muistetaan niin ystäviä, isovanhempia, naapuripäiväkoteja tai -kouluja, vanhempia, ohikulkijoita, yhteistyökumppaneita, kummioppilaita, koulun henkilökuntaa kuin vanhainkodin asukkaita. Perinteiseen tapaan monet viettävät yhteisen talvipäivän ulkona ympäristötaiteen, pihaleikkien tai talviliikunnan merkeissä. Sisätiloissa puolestaan ilahdutetaan mm. näytelmin ja musiikkiesityksin, tarjoamalla apua, rentouttavalla hartiahieronnalla sekä positiivisilla sanoilla ja eleillä.  Osa viettää Vihreän lipun päivää järjestämällä juhlat.

Päivän teema liittyy läheisesti ohjelman periaatteisiin. Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys – myös koulun tai päiväkodin ulkopuolella – on Vihreässä lipussa tärkeä arvo. Lahja, josta jää jäljelle mukava muisto ilahduttaa monia ja on ympäristöä säästävä. Teemapäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Vihreä lippu on kasvatusalan ympäristöohjelma, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä Eco-Schools. Suomessa ohjelmaa koordinoi Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Suomen yli 300 Vihreä lippu -oppilaitosta ja -päiväkotia ovat osa suurta kansainvälistä perhettä: maailmanlaajuisesti ohjelmaan osallistuu yli 35 000 tuhatta koulua, joissa opiskelee kymmenen miljoonaa oppilasta. Suomessa ohjelma tavoittaa 85 000 lasta, nuorta ja aikuista.

Ohjelma toimii samoin periaattein kaikissa maissa. Vihreän lipun jatkuvan kehittämisen toimintamalli on saanut tunnustusta muun muassa YK:n ympäristöohjelma UNEP:lta. Vihreän lipun saaminen edellyttää, että osallistujat vähentävät ympäristökuormitustaan ja toteuttavat ympäristökasvatusta osana päivittäistä toimintaansa. Lapset ja nuoret ovat aktiivisia vaikuttajia ja toimijoita toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja tulosten arvioinnissa.

Lisätietoa:
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry
Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö
puh. (09) 4541 8150
GSM (0400) 395 295
www.ymparistokasvatus.fi
www.vihrealippu.fi
www.eco-schools.org

Viimeksi päivitetty 01.02.2012 20:09
 

Ajankohtaista

Vihreän lipun mentor vieraili Suomessa

Vihreä lippu -ohjelmaa hallinnoi kansainvälisesti Foundation for Environmental Education (FEE). Toukokuun alussa Sykse sai...

Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on alkanut

Julistamme täten Ympäristökasvatuspäivien 2012 ilmoittautumisen avatuksi! Tule ottamaan selvää: Mikä on...

Ekokani: mitä tästä opimme

Projektimme jälkeen Ekokanimme istahti alas pohtimaan kestävää elämää. Projekti oli hänen mielestään antoisa ja hauska....

Ekokani ja muu kuluttaminen

Ekokanimme ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että hänen tulisi ostaa reppu tai isompi käsilaukku tai kuljettaa...

Toimiston väki esittäytyy - Sirkku

Viikon lähestyessä loppua pääsen minä, järjestöassistentti Sirkku Fagerlund, jakamaan kanssanne perjantaipäivän agendan ja...

Toimiston väki esittäytyy - Saara

Syksen toimistolla ideoidaan runsaasti, ja mitä vaihtelevimmista teemoista aina sloganin keksimisestä yritysyhteistyöhön....

Ympäristökasvatuspäivillä teemoina oppimisympäristöt ja ympärisökasvatuksen vaikuttavuus

Tänä vuonna Ympäristökasvatuspäivillä teemoina ovat oppimisympäristöt ja ympäristökasvatuksen vaikuttavuus. Torstaina 4.10....
raporteissa-valittyy-aito-innostus

"Vihreä lippu -raporteista välittyy aito innostus ympäristökasvatukseen"

Kun Vihreän lipun projekti on saatu kouluissa ja päiväkodeissa päätökseen, laaditaan tehdystä työstä raportti Sykselle,...

Toimiston väki esittäytyy - Aino

Kiireisen keskiviikon lähetessä loppuaan pääsen minä, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentie, raottamaan teille tyypillisen...

Ympäristökasvatus-lehti uudistuu

Lehden historia on pitkä. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1994 nimellä Ympäristökasvatus - Elämäntapa kestäväksi. Lehti...

Poiminnat lehdestä

toinen-testiartikkeli-22012-lehteen

Opetusministeri Jukka Gustafsson: Perusopetuksella on tärkeä rooli kestävässä kehityksessä

Haastattelu Outi Lundahl Opetussuunnitelman uudistusta valmistellaan paraikaa hallitusohjelman päätösten pohjalta....
sudenkorennot-luonnon-ikiaikaiset-kaunokaiset

Sudenkorennot – luonnon ikiaikaiset kaunokaiset

Vain aitoja koruja kantavat kaislan hiukset:      sudenkorentoa            ...
linturetkelle-ilman-lajintunnistuspaineita-lasten-lintuviikolla

Linturetkelle ilman lajintunnistuspaineita

Lasten lintuviikko 21.–27.5.2012 – Opettajat ja muut lapsiryhmien vetäjät jännittävät usein lähtemistä linturetkelle...
seuraa-lapsen-tarpeita-opastaa-wwf-sveitsin-projekti-paeivaekotien-henkiloestoeae-

Seuraa lapsen tarpeita, opastaa WWF Sveitsin projekti päiväkotien henkilöstöä

Teksti Hanna Seimola – Eikös tuon pitäisi olla päiväkotihenkilöstölle itsestäänselvyys? kysyn kollegaltani...

Ekologinen velka on kokonaisvaltainen näkökulma ympäristö- ja globaalikasvatukseen

Teksti Mauno Särkkä Kuinka avata nuorille globaaleja ympäristö-, ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiä kokonaisvaltaisesti?...


vlbanner