|
Projektimme jälkeen Ekokanimme istahti alas pohtimaan kestävää elämää. Projekti oli hänen mielestään antoisa ja hauska. Parasta oli se, että se antoi ahaa-elämyksiä ja uusia ajatusmalleja, ei niinkään ekovinkkejä.
Koekaniinimme mielestä Ekokani-projektin ajatuksessa hienoa on myös se, että teemoittelu ja asioiden paloittelu on tehnyt kokonaisuudesta helpommin hallittavan. Yhden ihmisen ei tarvitse pelastaa maailmaa yhdessä päivässä. Omia rutiineja kehitetään yksi kerrallaan pieninä askelina tai ”loikkina” ja sitä kautta koetaan myös onnistumisen iloa.
Tavoitteet ja juttusessiot ovat myös aktivoineet ajattelemaan sitä, mitä voisi itse tehdä. Ekokani myöntää, että on ollut tietoinen lähes tulkoon kaikista käsittelemistämme asioista, mutta ei ole ajatellut asioita aktiivisesti. Ekologisuus on harvoin ollut hänelle päätöskriteeri. Hän sanoo kuitenkin, että jotain uutta hän on myös oppinutkin, ja saanut yksityiskohtaisempaa tietoa asioista ja niiden syy-/seuraussuhteista.
Ekokani kuitenkin myöntää, ettei ole ollut aivan mallioppilas. Hän sanookin, että kiire ja stressi ovat verottaneet intoa. Tämä on myös saanut hänet potemaan huonoa omaatuntoa.
-Tieto lisää tuskaa ja huonoa omaatuntoa, Ekokani huokaa.
Ecocoach Aino huomauttaa kuitenkin, että ekoilun ja kulutuksen vähentämisen kautta elämä voi myös leppoistua. Kestävän elämäntavan ei ole tarkoitus olla tuskaa.
-Kulutuksen vähentäminen tarkoittaa sitä, että rahaa tarvitaan vähemmän. Tätä kautta myös työtunteja voi vähentää, Aino ehdottaa.
Pohdinta siirtyikin nopeasti syvemmälle tasolle. Ekokani coacheineen miettivätkin pitkään kulutusyhteiskuntaamme. Molemmat toivoivat, että mediassakin kyseenalaistettaisiin kulutusta ja talouskasvun vaatimusta. Heidän mielestään mediassa tarvittaisiinkin taho, joka lähtisi näyttämään esimerkkiä toisenlaisesta elämästä. Lue myös: 8. Ekokani ja muu kuluttaminen 7. Ekokanin neljäs teema: Muu kuluttaminen 6. Ekokani ja ekologinen ruoka 5. Ekokanin kolmas teema: ruoka 4. Ekokanin ekologinen asunto 3. Ekokanin toinen viikko: asuminen 2. Ekokanin ensimmäinen viikko: liikkuminen 1. Ekokoekaniini esittäytyy
|
|
Viimeksi päivitetty 27.04.2012 14:54 |
|
|
Ekokanimme ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että hänen tulisi ostaa reppu tai isompi käsilaukku tai kuljettaa mukana kauppakassia, niin että hänen ei tarvitsisi käyttää kaupan muovikasseja. Tässä hän onnistui pitämällä kankaista kauppakassia aina mukana. Lusikkaa hän ei kuitenkaan ole vielä matkaan ottanut!
Toinen tavoite oli se, että hän välttäisi kirjojen ostamista ja hankkisi kirjastokortin. Tässä hän onnistui myös, ja kirjastokorttihakemus on nyt vetämässä.
Kolmantena tavoitteena oli tutustua ekologisiin tuotteisiin. Tässä hän onnistui myös ja ihastui ekologiseen tavarataloon. Sieltä mukaan tarttui shampoota ja hoitoainetta. Iloa toi myös se, että hän löysi tästä kaupasta myös tofunakkeja. Normaalista ruokakaupasta kun näitä on ollut vaikea löytää.
Neljäntenä tavoitteena oli välttää heräteostoksia ja huomioida vaatteiden ekologisuus. Tässä hän ei onnistunut aivan niin hyvin. Juuri eilen hän myöntää oleensa huonolla tuulella ja menneensä shoppailemaan itseään piristääkseen. Matkalla hän varasi kesätakin, mutta pohtii vielä meneekö hän ostamaan sen. Vaatteiden ekologisuutta hän ei ole pohtinut. Positiivista on kuitenkin se, että hän tiedostaa käyttävänsä shoppailua itsensä piristämiseen, kuin myös se, että hän ei ostanut takkia ainakaan heti vaan jätti aikaa asian pohtimiselle.
Viidentenä tavoitteena oli suosia aineettomia lahjoja. Erityiseksi tavoitteeksi asetettiin aineettoman lahjan hankkiminen siskolle syntymäpäivänä. Ekokani tekikin ekologisimman teon eikä antanut varsinaista lahjaa ollenkaan vaan he nauttivat sen sijaan yhdessäolosta.
|
|
Viikon lähestyessä loppua pääsen minä, järjestöassistentti Sirkku Fagerlund, jakamaan kanssanne perjantaipäivän agendan ja kertomaan työstäni. Pelkän työtehtävien kuvailemisen sijaan haluan painottaa työni erilaisia näkökulmia ja merkityksiä.
Perjantaisin Syksen väki tekee usein etätyötä, joten minäkin aherran tänään kotitoimistolla. Etätyön tekeminen ei ainoastaan tue ympäristökasvatuksen aatetta vaan myös tarjoaa tilaisuuden tehdä keskittymistä vaativaa työtä. Tänään keskityn muun muassa kirjoittamaan tätä blogia.
Lukiessani muiden sykseläisten kirjoitukset huomasin ilokseni, miten samaa mieltä olen heidän kanssaan työstämme. Työtä on paljon, mutta teemme sitä tiiviisti ja motivoituneesti. Perustyön lisäksi toimistolla on jatkuvasti meneillään uusia projekteja ja suunnitelmia. Ja juuri tämä monipuolisuus pitää työni kiintoisana. Järjestöassistenttina minun on hyvä ainakin päällisin puolin olla tietoinen kaikesta tapahtuvasta, sillä siten pystyn parhaiten tukemaan muiden työtä. Toimiston osalta työtehtäväni liittyvätkin paljolti siihen, että taloushallinto pyörii moitteettomasti ja toimisto on kaikin puolin toimintakunnossa. Osallistun myös luovaan suunnitteluun Saarankin jo mainitsemissa SYBeissä. Lisäksi ympäristökasvatukseen ja ympäristöön liittyvä asiantuntemukseni kasvaa kuuntelemalla alan koulutuksen saaneita työkavereita, mistä olen erittäin tyytyväinen.
Lisää ulottuvuutta työhöni tuo jäsenpalvelun pyörittäminen. Käytännössä kaikki Sykselle suunnatut yleiset viestit ja jäsenviestit tulevat minulle. Välitän niitä tarpeen mukaan muulle toimiston väelle – yleensä päivittäin. Lisäksi lähetän jäsenistölle suunnattuja viestejä ja tiedotteita. Jäsenpalvelun kautta pysyn lähellä ympäristökasvattajien arkea ja työni merkityksellisyys säilyy kirkkaasti mielessäni. Edunvalvonnan ja hallitustyöskentelyn seuraaminen tarjoavat puolestaan näkökulmia ympäristökasvatuksen toimintakenttään ja päätöksentekoon.
Kaiken tämän syväluotauksen jälkeen voisin vielä todeta, että onhan Syksessä työskentely myös erittäin kivaa. Tästä kiitän erityisesti työkavereitani!
Nyt jatkan muiden keskittymistä vaativien töiden parissa. Vielä työlistallani ovat muun muassa talousseurannan päivittäminen ja kirjanpidolliset valmistelutyöt. Ja vaikka toimiston väen blogisarja päättyykin tähän, jatkuu ympäristökasvatuksen hyväksi tekemämme työ entistä tahtia. Uusimpia kuulumisiamme voitte tästä eteenpäin seurata Syksen verkkolehdestä ja nettisivuilta.
Aurinkoista kevättä ja hyviä ulkoilukelejä toivotellen,
Sirkku
Lue myös toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkolan, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentien, yhteyskoordinaattori Outi Lundahlin esittely ja Vihreä lippu -assistentin Saara Pellikan esittelyt.
|
|
Viimeksi päivitetty 20.04.2012 10:51 |
|
Syksen toimistolla ideoidaan runsaasti, ja mitä vaihtelevimmista teemoista aina sloganin keksimisestä yritysyhteistyöhön. Aina ei kuitenkaan ajatus juokse ja yksin toimistopöydän äärellä könöttely saattaa vain pahentaa tilannetta samojen ideoiden junnatessa mielessä.
Onneksi toimistollamme on toivoa tuova torstai! Silloin pidämme viikon yhteisen ideointisession nimeltään shake your brain, jonka aikana ravistelemme aivojamme niin, että jokainen voi saada omaan aiheeseensa uusia näkökulmia ja ideoita, niitä villeimpiä uhontamatta. Parhaimmillaan yhdestä ajatuksen raakileesta muovautuu jokaisen pienen panoksen kautta moniulotteinen ja toimiva idea. Vaikka ”heurekoita” ei joka kerta synny, sybittely on silti aina yhtä virkistävää ja usein hervottoman hauskaa! Aina silloin tällöin yhdistämme ideariihen pieneen, mutta piristävään kävelylenkkiin kuten tänä torstaina teimme.
Nimeni on siis Saara Pellikka ja toimin Syksen Vihreä lippu -assistenttina. Kuten titteli viittaa, puuhani painottuvat pitkälti Vihreä lippu -ohjelman tontille. Työssäni vastaan ennen kaikkea ohjelman hallinnollisesta puolesta eli mm. siitä, että tietojärjestelmämme pysyy ajan tasalla, ja että ohjelma säilyy sen kannalta toimivana. Lisäksi perustyöpäiväni koostuu Vihreä lippu -osallistujien neuvonnasta ja tiedotuksesta. Toinen puoli elämästäni meneekin ympäristönsuojelun opintojen parissa ja ensi syksyllä ne todennäköisesti jatkuvat Ruotsissa, Lundin yliopistossa. Ympäristökasvatuksen ollessa lähellä sydäntäni, Vihreä lippu -assistentin pestistä on runsaasti iloa myös opintojen maailmassa. Työskentely Syksessä on motivoivaa myös siksi, että työssä voi nähdä oman kädenjälkensä, loistavista työtovereista puhumattakaan!
Viikko käy vähiin, mutta onneksi meillä on vielä perjantai ja ensi viikolla saammekin kuulla, mitä pirteällä järjestöassistentillamme Sirkku Fagerlundilla on kerrottavaa työtehtävistään ja toimiston perjantaista. Lue myös toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkolan, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentien sekä yhteyskoordinaattori Outi Lundahlin esittely.
|
|
Viimeksi päivitetty 20.04.2012 10:52 |
|
Kiireisen keskiviikon lähetessä loppuaan pääsen minä, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentie, raottamaan teille tyypillisen keskiviikon kulkua. Tyypillisimmillään keskiviikot ovat kovin vaihtelevia johtuen siitä, että palaverit tykkäävät sijoittua tällä päivälle.
Tämän päivän aloittelin Suomen Luonnonsuojeluliiton tiloissa Koulumetsä-hankkeen ohjausryhmässä. Koulumetsä-hanke on SLL:n vetämä, vasta käynnistymässä oleva hanke, jonka ydinviestiksi on kiteytymässä ”Säilytetään metsäluontoa päiväkotien ja koulujen lähellä lasten ja nuorten luontosuhteen ja hyvinvoinnin turvaamiseksi”. Tästä lisää tietoa luvassa myöhemmin keväällä!
Koulumetsä-hanke on hyvä esimerkki siitä, että kaikki työtehtäväni eivät ole pelkkää puhdasta Vihreä lippu -asiaa. Tosin pintaa raaputtamalla käy ilmi, että Syksen ykköstavoitteena Koulumetsä-hankkeessa on, että saamme Vihreä lippu -osallistujille uusia virikkeitä ja kenties opetusmateriaalejakin.
Päävastuuni ja työni päämäärä Syksessä liittyy siihen, että Vihreä lippu -ohjelma kehittyy ja voi hyvin. Tärkeintä on, että ohjelma palvelee osallistujiaan eli kouluja, päiväkoteja, oppilaitoksia jne. Päivittäiset työni linkittyvät tämän päämäärän toteutumiseen ja sisältävät Vihreän lipun edistäjien kontaktoimista, rahoituksen hakua, materiaalien kehittämistä, tiedon välittämistä miljoonaan suuntaan. Muutamia mainitakseni. Pikkuisena sivuvastuualueena minulla on myös Syksen kansainvälisistä asioista vastaaminen.
Antoisinta työssäni on lukuisten fiksujen ihmisten kohtaaminen, leppoisa työporukka, lennokkaat ideointisessiot sekä Vihreä lippu -ohjelman osallistujien ympäristökasvatustoiminta, joka aina uudestaan yllättää laadukkuudellaan.
Istumispainotteista työtä tasapainotan liikkumalla eri suuntiin, tärkeimpänä muotona tanssiminen. Nukun yöni hyvin tiedostaen sen, että olen etuoikeutettu saadessani päivittäin edistää niitä asioita, jotka ovat minulle arvokkaita.
Ensi viikolla ääneen pääsee Vihreä lippu -assistentti Saara Pellikka. Saara kertoo mm. omista työtehtävistään sekä siitä, mitä toimiston torstaihin kuuluu. Lue myös toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkolan sekä yhteyskoordinaattori Outin esittely.
|
|
Viimeksi päivitetty 04.04.2012 16:06 |
|
|
|
|
|
Sivu 1 / 7 |