| Toimiston väki esittäytyy - Sirkku |
|
|
Viikon lähestyessä loppua pääsen minä, järjestöassistentti Sirkku Fagerlund, jakamaan kanssanne perjantaipäivän agendan ja kertomaan työstäni. Pelkän työtehtävien kuvailemisen sijaan haluan painottaa työni erilaisia näkökulmia ja merkityksiä. Perjantaisin Syksen väki tekee usein etätyötä, joten minäkin aherran tänään kotitoimistolla. Etätyön tekeminen ei ainoastaan tue ympäristökasvatuksen aatetta vaan myös tarjoaa tilaisuuden tehdä keskittymistä vaativaa työtä. Tänään keskityn muun muassa kirjoittamaan tätä blogia. Lukiessani muiden sykseläisten kirjoitukset huomasin ilokseni, miten samaa mieltä olen heidän kanssaan työstämme. Työtä on paljon, mutta teemme sitä tiiviisti ja motivoituneesti. Perustyön lisäksi toimistolla on jatkuvasti meneillään uusia projekteja ja suunnitelmia. Ja juuri tämä monipuolisuus pitää työni kiintoisana. Järjestöassistenttina minun on hyvä ainakin päällisin puolin olla tietoinen kaikesta tapahtuvasta, sillä siten pystyn parhaiten tukemaan muiden työtä. Toimiston osalta työtehtäväni liittyvätkin paljolti siihen, että taloushallinto pyörii moitteettomasti ja toimisto on kaikin puolin toimintakunnossa. Osallistun myös luovaan suunnitteluun Saarankin jo mainitsemissa SYBeissä. Lisäksi ympäristökasvatukseen ja ympäristöön liittyvä asiantuntemukseni kasvaa kuuntelemalla alan koulutuksen saaneita työkavereita, mistä olen erittäin tyytyväinen. Lisää ulottuvuutta työhöni tuo jäsenpalvelun pyörittäminen. Käytännössä kaikki Sykselle suunnatut yleiset viestit ja jäsenviestit tulevat minulle. Välitän niitä tarpeen mukaan muulle toimiston väelle – yleensä päivittäin. Lisäksi lähetän jäsenistölle suunnattuja viestejä ja tiedotteita. Jäsenpalvelun kautta pysyn lähellä ympäristökasvattajien arkea ja työni merkityksellisyys säilyy kirkkaasti mielessäni. Edunvalvonnan ja hallitustyöskentelyn seuraaminen tarjoavat puolestaan näkökulmia ympäristökasvatuksen toimintakenttään ja päätöksentekoon. Kaiken tämän syväluotauksen jälkeen voisin vielä todeta, että onhan Syksessä työskentely myös erittäin kivaa. Tästä kiitän erityisesti työkavereitani! Nyt jatkan muiden keskittymistä vaativien töiden parissa. Vielä työlistallani ovat muun muassa talousseurannan päivittäminen ja kirjanpidolliset valmistelutyöt. Ja vaikka toimiston väen blogisarja päättyykin tähän, jatkuu ympäristökasvatuksen hyväksi tekemämme työ entistä tahtia. Uusimpia kuulumisiamme voitte tästä eteenpäin seurata Syksen verkkolehdestä ja nettisivuilta. Aurinkoista kevättä ja hyviä ulkoilukelejä toivotellen, Sirkku Lue myös toiminnanjohtaja Kati Vähä-Jaakkolan, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentien, yhteyskoordinaattori Outi Lundahlin esittely ja Vihreä lippu -assistentin Saara Pellikan esittelyt. |
| Viimeksi päivitetty 20.04.2012 10:51 |
Ajankohtaista
Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on avattu!Valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät 2013 järjestetään 3.-4.10 Suomen luontokeskus Haltiassa, Espoon Nuuksiossa. Luvassa...Ympäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynytYmpäristökasvatuksen verkkonumero 2/2013 on ilmestynyt!Kiinnostaako hyvinvointi, entä leikin vaikutus terveyteen? Kurkkaa...Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä viisaammin' 2012Lue Lausunto koskien luonnosta: Valtioneuvoston periaatepäätös Kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta 'Vähemmästä...Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä!Innostu keväästä ja linnuista - tule mukaan linturetkelle ja kevätkokoukseen 23.3. Helsingin Viikissä! Tule bongaamaan...Tule mukaan Syksen toimintaan!Tule mukaan Syksen toimintaan! Mikä on sinun tapasi toimia ja vaikuttaa ympäristökasvatuksen saralla? Syksen...Ympäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynytYmpäristökasvatuksen verkkonumero 1/2013 on ilmestynyt!Lehdestä löydät mm. seuraavat kirjoitukset:Marja-Leena Loukola:...Leikkiä, laulua ja läheisyyttä – Vihreän lipun päivänä muistetaan toinen toistaSuomalaiset Vihreä lippu -päiväkodit ja koulut viettävät valtakunnallista Vihreän lipun päivää 2.2. Kuten päivämäärästä voi...Ympäristökasvatuspäivät 2013Ympäristökasvatuspäivät järjestetään tänä vuonna Suomen luontokeskus Haltiassa 3.-4. lokakuuta.Päivien teemana hyvinvointi....Yhdessä kestävän elämän puolesta - Vihreä lippu -tunnustukset jaettiinSuomen Ympäristökasvatuksen Seura on jälleen myöntänyt arvostetun kansainvälisen ympäristökasvatuksen tunnustuksen, Vihreän...Ympäristökasvatuksen verkkonumero 4 on ilmestynytYmpäristökasvatuksen uusin verkkonumero on ilmestynyt!Kurkkaa hauskoja kuvia ja tutustu juttujen kautta innostaviin... |
Poiminnat lehdestä
![]() Millaista on terve elämä?Pitkän uran ympäristökasvatuksen tutkimustyön parissa tehnyt Eila Jeronen on mukana suunnittelemassa Vihreä lippu -ohjelman...![]() Luontokoulujen toimintaa Ruotsin malliinMikä on Fältbussen? Miten Ruotsissa toteutetaan Vi lär in ute -toimintaa? Suomalainen ympäristökasvattajien porukka...![]() Henry David Thoreau – ympäristökasvatuksellista elämää metsässäUudessa kirjoitussarjassa esitellään varhaisia ajattelijoita, joiden työ on vaikuttanut ympäristökasvatukseen ja...![]() Partiotoimintaa Vihreän lipun allaUseimmissa maissa vain koulut voivat osallistua Vihreä lippu -ohjelmaan. Suomessa mukaan voivat päästä päiväkotien lisäksi...![]() Mikä tekee meistä ympäristöystävällisiä?Luontosuhteessa on samankaltaisia piirteitä kuin missä tahansa suhteessa: suhde ei voi kehittyä ilman yhteyttä ja yhteyden...![]() Näyttävä dokumentti jäljittää mehiläisten joukkotuhojaSveitsiläinen elokuvaohjaaja Markus Imhoof avaa loistavalla dokumenttielokuvallaan Ei pelkkää hunajaa silmämme...![]() Vihreä lippu -terveisiä Jannilta ja MallaltaJanni ja Malla ovat viime lukukaudelta saakka kuuluneet Mahnalan Ympäristökoulun Vihreä lippu -raatiin. Heidän mielestään... |








