Paikallinen
 

Suomessa on paljon kuntia, ja jokaisessa kunnassa on tarve ympäristökasvatuksen toteuttamiseen.  Paikallinen yhteistyö on usein epävirallista esimerkiksi eri järjestöjen yhteistyötä tapahtumien tai koulutusten järjestämisessä.  Paikallisella tasolla ympäristökasvatuksen käytännön toimijoita ovat erityisesti päivähoidon ja koulujen opettajat, mutta myös esimerkiksi paikallisten järjestötoimijoiden tekemä työ on merkittävää.

Paikallisella tasolla toimittaessa on mielekästä tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tällöin saadaan alueen voimavarat yhdistettyä ja toiminnalle näkyvyyttä.

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura tukee paikallista yhteistyötä

 

Seura kannattaa ja edistää lämpimästi paikallista, vapaamuotoista yhteistyötä. Se voi toteutua esimerkiksi tapaamalla pari kertaa vuodessa. Tapaamisessa voi tuoda esille eri toimijoiden kuulumisia ja miettiä yhteisen toiminnan mahdollisuuksia. Tarvitaan vain joku innostunut, joka kutsuu kokoon aihealueesta kiinnostuneita toimijoita. Vinkkejä toiminnan aloittamiseen:

”Näin käynnistät paikallistoiminnan”

 

Seurassa alueellisen ja paikallisen yhteistyön tukimuotoja kehittää paikallistoimintaryhmä Räpylä. Jos olet kiinnostunut paikallisella tasolla olevan yhteistyön järjestämisestä, ja kaipaat vinkkejä tai ideoita, ota yhteyttä Räpylän puheenjohtajaan!

Seuran alla toimii myös yksi paikallisyhdistys, Haavi - Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys. Lisää tietoa sen toiminnasta on paikallisyhdistyksen toimintaa esittelevillä sivuilla.

Paikallisyhdistykset

 
   
 
.:Toiminta
 .:Vaikuttaminen
 .:Ympäristökasvatusyhteistyö
  .:Kansainvälinen
  .:Valtakunnallinen
  .:Alueellinen
  >Paikallinen
   .:Paikallisyhdistykset
   .:Näin käynnistät paikallistoiminnan
 .:Kehittäminen ja laadun arviointi
.:Organisaatio
.:Koulutukset ja tapahtumat
.:Materiaalit
.:Ympäristökasvatus-lehti
.:Tiedotteet
.:Linkit
.:In English
.:Kaatopaikat vaarassa -valokuvauskilpailu