Keitä jo mukana?
 

Vihreä lippu -ohjelma on kehitetty kouluille ja päiväkodeille, mutta sitä sovelletaan myös ammatillisissa oppilaitoksissa ja eräissä muissa kasvatustyötä tekevissä yhteisöissä.

Ohjelmassa toimii aktiivisesti yli 250 päiväkotia, koulua, oppilaitosta ja muuta osallistujaa, joista ruotsinkielisiä on reilu 20. Päiväkoteja osallistujasta on suunnilleen kolmannes, suurin osallistujaryhmä on alakoulut.

Koska Vihreä lippu on koko yhteisön yhteinen toimintamuoto, kaikki lapset, nuoret ja aikuiset ovat tavalla tai toisella mukana toiminnassa. Vihreä lippu -toimintaan osallistuu yli 75 000 suomalaista ympäri maata.

Vihreä lippu -toimikunta voi myöntää lipun käyttöoikeuden, kun osallistuja on toiminut ohjelmassa vähintään yhden lukuvuoden ajan. Edellytyksenä on, että projekti täyttää Vihreä lippu -kriteerit ja osallistuja raportoi siitä toimikunnalle. Lippu liehuu nyt reilun 190 suomalaisen päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen lippusalossa.

Kun osallistuja on käynyt läpi vähintään kolme projektia ja teemaa, se voi anoa siirtymistä Kestävälle Vihreä lippu -tasolle. Vihreä lippu -toiminta kriteereineen jatkuu, mutta Kestävällä tasolla teeman valinta on vapaampaa ja projektit voivat kestää kauemmin. Tällaisia osallistujia on syksyllä 2010 reilut 90.

Vihreä lippu -osallistujat eri puolilla Suomea

Vihreä lippu -osallistujia löytyy lähes jokaisesta maakunnasta. Voit kurkistaa karttaa Vihreä lippu -ohjelman osallistujien lukumäärästä maakunnittain(pdf, 220 kt)

Lisäksi voit katsoa, kuinka Vihreä lippu -yksiköissä toimivien henkilöiden lukumäärä suhteutuu maakuntien väkilukuun. Tästä löydät kartan selityksineen (pdf, 290 kt).

 
   
 
.:Mikä Vihreä lippu?
.:Miksi Vihreä lippu?
>Keitä jo mukana?
 .:Osallistujalista
.:Tulkaa mukaan!
.:Tukea Vihreä lippu -toimintaan
.:Usein kysyttyä
.:Esittelymateriaalit
.:Tukijat
.:Medialle
.:In English