| Tiedon solmukohta |
|
|
Viestintämme tavoitteena on ympäristökasvatuksen arvostuksen ja tunnettuuden nosto yhteiskunnassamme, hyvien ympäristökasvatuskäytäntöjen esille tuominen ja seuran tunnettuuden lisääminen. Ympäristökasvatus-lehti on Syksen oma julkaisu. Lehti on ympäristökasvatusalan merkittävin mediakanava ja alansa ainoa lehti Suomessa. Ympäristökasvatus-lehti nostaa esiin ajankohtaisia teemoja, käsittelee kriittisesti teemojen kytkentöjä kasvatukseen ja tarjoaa kasvattajille taustoitusta, vaihtoehtoisia näkökulmia ja välineitä kasvatustyöhön. Lehti innostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ympäristökasvatuksen ajankohtaisista aiheista, tiedottaa ympäristökasvatustutkimuksesta, kehittämishankkeista ja innovaatioista sekä edistää verkostoitumista ympäristökasvatuksen alalla. Nostamme myös esiin alan ansioituneita toimijoita ja hyviä ympäristökasvatuskäytäntöjä. Jaamme vuosittain Ympäristökasvatuksen ruusu -tunnustuspalkinnon alan ansioituneille toimijoille, kehittäjille tai hankkeille. Lisäämme näin ympäristökasvatuksen tunnettuutta ja arvostusta yhteiskunnassamme. Tähän tavoitteeseen pyrimme myös mm. tiedotteilla, lausunnoilla ja aktiivisella yhteydenpidolla hallintoon, kouluihin, yliopistoihin ja eri järjestöihin. Näin me tiedotamme, vaikutamme ja nostamme ympäristökasvatuksen ajankohtaisia aiheita julkisuuteen. Jäsenistöllemme tiedotamme ympäristökasvatuksen ajankohtaisista asioista myös sähköpostilistojen, verkkosivun ja sosiaalisen median avulla. |
| Viimeksi päivitetty 23.04.2012 09:12 |
Ajankohtaista
Vihreän lipun mentor vieraili SuomessaVihreä lippu -ohjelmaa hallinnoi kansainvälisesti Foundation for Environmental Education (FEE). Toukokuun alussa Sykse sai...Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on alkanutJulistamme täten Ympäristökasvatuspäivien 2012 ilmoittautumisen avatuksi! Tule ottamaan selvää: Mikä on...Ekokani: mitä tästä opimmeProjektimme jälkeen Ekokanimme istahti alas pohtimaan kestävää elämää. Projekti oli hänen mielestään antoisa ja hauska....Ekokani ja muu kuluttaminenEkokanimme ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin se, että hänen tulisi ostaa reppu tai isompi käsilaukku tai kuljettaa...Toimiston väki esittäytyy - SirkkuViikon lähestyessä loppua pääsen minä, järjestöassistentti Sirkku Fagerlund, jakamaan kanssanne perjantaipäivän agendan ja...Toimiston väki esittäytyy - SaaraSyksen toimistolla ideoidaan runsaasti, ja mitä vaihtelevimmista teemoista aina sloganin keksimisestä yritysyhteistyöhön....Ympäristökasvatuspäivillä teemoina oppimisympäristöt ja ympärisökasvatuksen vaikuttavuusTänä vuonna Ympäristökasvatuspäivillä teemoina ovat oppimisympäristöt ja ympäristökasvatuksen vaikuttavuus. Torstaina 4.10....![]() "Vihreä lippu -raporteista välittyy aito innostus ympäristökasvatukseen"Kun Vihreän lipun projekti on saatu kouluissa ja päiväkodeissa päätökseen, laaditaan tehdystä työstä raportti Sykselle,...Toimiston väki esittäytyy - AinoKiireisen keskiviikon lähetessä loppuaan pääsen minä, Vihreä lippu -päällikkö Aino Alasentie, raottamaan teille tyypillisen...Ympäristökasvatus-lehti uudistuuLehden historia on pitkä. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1994 nimellä Ympäristökasvatus - Elämäntapa kestäväksi. Lehti... |
Poiminnat lehdestä
![]() Opetusministeri Jukka Gustafsson: Perusopetuksella on tärkeä rooli kestävässä kehityksessäHaastattelu Outi Lundahl Opetussuunnitelman uudistusta valmistellaan paraikaa hallitusohjelman päätösten pohjalta....![]() Sudenkorennot – luonnon ikiaikaiset kaunokaisetVain aitoja koruja kantavat kaislan hiukset: sudenkorentoa ...![]() Linturetkelle ilman lajintunnistuspaineitaLasten lintuviikko 21.–27.5.2012 – Opettajat ja muut lapsiryhmien vetäjät jännittävät usein lähtemistä linturetkelle...![]() Seuraa lapsen tarpeita, opastaa WWF Sveitsin projekti päiväkotien henkilöstöäTeksti Hanna Seimola – Eikös tuon pitäisi olla päiväkotihenkilöstölle itsestäänselvyys? kysyn kollegaltani...Ekologinen velka on kokonaisvaltainen näkökulma ympäristö- ja globaalikasvatukseenTeksti Mauno Särkkä Kuinka avata nuorille globaaleja ympäristö-, ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiä kokonaisvaltaisesti?... |






