Anna joululahja tulevaisuudelle –
tue lasten ja nuorten ympäristökasvatusta!

Kestävä kehitys on kasvanut osaksi edelläkävijöiden toimintakulttuuria. Yhä useampi yritys ottaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuun tosissaan. Yhä useampi asiakas arvostaa yritystä, joka toimii aktiivisesti yhteiskunnan ja ympäristön parhaaksi. Ja yhä useampi päiväkoti ja koulu haluaa kantaa oman kortensa kekoon!
Vihreä lippu on päiväkodeille ja kouluille räätälöity ympäristöohjelma. Sen tuella lapset, nuoret ja aikuiset vähentävät ympäristökuormitustaan yhdessä oppien. Ympäristökasvatus on osa jokapäiväistä arkea: elämyksiä ja tietoa, myönteisiä asenteita ja vastuullista toimintaa. Vihreä lippu -päiväkodit ja -koulut tekevät hedelmällistä yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden, kuten yritysten kanssa.

Vuonna 1998 perustettu ohjelma on osoittautunut erittäin toimivaksi ja sen osallistujamäärä on kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä tavoitamme yli 40 000 lasta ja nuorta eri puolilla maata sijaitsevissa 200 päiväkodissa ja oppilaitoksessa. Ohjelman rahoitus perustuu osallistujien maksamiin lukuvuosimaksuihin, yhteistyökumppanien tukeen ja valtionavustukseen.

Vihreä lippu saa runsaasti julkisuutta erityisesti alueellisissa ja paikallisissa medioissa. Ohjelma tunnetaan kasvatusalalla hyvin ja sen julkisuuskuva on erittäin myönteinen. Ohjelman suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen. Olemme osa arvostettua kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa.

Tarjoamme yrityksellenne mahdollisuuden antaa joululahja tulevaisuuden vastuunkantajille. Lahjoittamalla joulutervehdyksiin suunnitellut varat tai osan niistä Vihreä lippu –ohjelmalle, tuette päiväkotien ja koulujen ympäristökasvatusta. Lähetämme Teille kiitoksena sähköisen joulutervehdyksen, jolla voitte kertoa lahjoituksestanne asiakkaillenne ja yhteistyökumppaneillenne (esimerkki täältä).

Kerromme mielellämme lisää puhelimitse ja sähköpostitse. Lisätietoa järjestöstämme ja Vihreä lippu -ohjelmasta löydätte alla olevasta linkistä tai sivuiltamme Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ja Vihreä lippu. Jos päätätte tukea Vihreä lippu -ohjelmaa, pyydämme teitä ilmoittamaan meille yhteystietonne ja sähköpostiosoitteen, johon toimitamme ohjeet joulukorttien lähettämiseksi. Tilimme on Sampo 800013-71244196. Kirjoittakaa viestikenttään ”Joululahja Vihreälle lipulle” ja yrityksenne nimi. Halutessanne voitte antaa tietonne myös sähköpostitse tai puhelimitse. Annan mielelläni lisätietoa!

Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran puolesta,
Johanna Andelmin-Inkinen

puh. (09) 4541 8150
johanna.andelmin-inkinen@ymparistokasvatus.fi

 

Taustatietoa järjestöstä ja ohjelmasta

 

Keräyslupa ESLH-2007-04376/Tu-52