|
Parhaiten pysyt ajantasalla Ympäristökasvatuspäivien kuulumisista seuraamalla tätä ajankohtaista-palstaa.
Muista myös Ympäristökasvatuspäivien Facebook-sivut!
|
|
Ympäristökasvatuspäivien ilmoittautuminen on avattu! |
|
|
Valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät 2013 järjestetään 3.-4.10 Suomen luontokeskus Haltiassa, Espoon Nuuksiossa.
Luvassa kansainvälistä meininkiä, asiantuntijaluentoja, pohdintaa ja porinoita verkostoitumisen ohessa. Työpajoissa pääset kokeilemaan hyvinvointiin liittyviä ympäristökasvatuksen tuoreimpia ideoita ja menetelmiä. Luontokeskus Haltia luo upeat puitteet niin ulkona kuin sisätiloissa työskentelyyn sekä yhteiseen illanviettoon.
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.ymparistokasvatuspaivat.fi viimeistään 7.9.2013.
Ilmoittautuminen jo nyt kannattaa, sillä monet pajat täyttyvät nopeasti.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan, innostumaan, virkistymään ja tapaamaan saman asian parissa työskenteleviä!
Tapahtuman järjestää Suomen Ympäristökasvatuksen Seura yhteistyössä Suomen ympäristöopisto Syklin, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton ja Suomen luontokeskus Haltian kanssa.
|
|
Viimeksi päivitetty 03.05.2013 09:36 |
|
|
Ympäristökasvatuspäivät 2013 |
|
|
Ympäristökasvatuspäivät järjestetään tänä vuonna Suomen luontokeskus Haltiassa 3.-4. lokakuuta. Päivien teemana hyvinvointi. Päiviltä saat: - Menetelmiä
- Tietoa
- Virkistystä
- Verkostoitumista
Varaathan ajan kalenteriisi jo nyt! Lisätietoa päivitetään kevään aikana osoitteeseen www.ymparistokasvatuspaivat.fi Lisätietoa Suomen luontokeskus Haltiasta löydät täältä Päivien ilmoittautuminen avautuu toukokuussa. Tiedustelut
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|
|
Viimeksi päivitetty 19.03.2013 15:41 |
|
Vuoden 2012 Ympäristökasvatuspäivien satoa |
|
Valtakunnalliset Ympäristökasvatuspäivät 4.-5.10.2012 Kuopiossa
Tälle sivulle kootaan vuoden 2012 Kuopion Ympäristökasvatuspäivien satoa!
OHJELMA Torstaina 4.10.2012Avaussanat - Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen, Kuopion kaupunki
Erillaiset oppimisympäristöt oppimisen tukena -ympäristökasvatuksen näkökulma
Maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Sirpa Tani, Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos.
Skeittaa ja suunnista, kuvaa ja kuuntele -opi kulttuuriympäristössä Toiminnanjohtaja Hanna Lämsä, Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.
Seikkailukasvatuksen anti ympäristökasvatukselle -kohti ihmisenä kasvamista? Kehittämispäällikkö Mikko Niipala, Suomen Nuorisokeskukset ry.
Perjantaina 5.10.2012
Ympäristökasvatuksen vaikuttavuus tuoreen tutkimustiedon valossa Tutkijakoulutettava, rehtori, KM Seppo Saloranta, Helsingin yliopisto
Näkökulmia kriittiseen ja yhteiskuntaa muuttavaan ympäristökasvatukseen Kansalaisaktiivi, HTM Mauno Särkkä
|
|
Viimeksi päivitetty 23.01.2013 13:24 |
|
Ympäristökasvatuspäivien lahjakortin arvonta on suoritettu |
|
|
Ympäristökasvatuspäivien lahjakortin on voittanut Pia Lindström Porvoosta! Lahjakortti sisältää kahden päivän osallistumisen Ympäristökasvatuspäiville ruokailuineen (ei sis. illanviettoa).
Lahjakortin arvonnan suoritti Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Arvontaan osallistuivat kaikki jotka olivat ilmoittautuneet 1.5.-31.8. Ympäristökasvatuspäivien molempien päivien ohjelmaan. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnea voittajalle, Ympäristökasvatuspäivillä tavataan!
|
|
Viimeksi päivitetty 18.09.2012 12:09 |
|
Ilmoittaudu nyt Ympäristökasvatuspäiville – kaikkien 31.8.2012 mennessä ilmoittautuneiden kesken arvotaan lahjakortti päiville! |
|
|
Arvomme kaikkien 31.8.2012 mennessä ilmoittautuneiden kesken lahjakortin Ympäristökasvatuspäiville 2012. Lahjakortti sisältää osallistumisen päivien ohjelmaan kahtena päivänä ruokailuineen (ei sis. illanviettoa).
Voit käyttää lahjakortin itse, jolloin pääset päiville maksutta. Voit myös antaa lahjakortin ystävällesi tai kollegallesi ja ottaa hänet mukaan alan ykköstapahtumaan!
Lahjakortin arvo on 130-195 euroa. Ilmoittaudu siis nyt!
Arvonnan järjestää Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry. Arvontaan osallistuvat kaikki, jotka ovat 1.5.-31.8.2012 välisenä aikana ilmoittautuneet Ympäristökasvatuspäivien molempien päivien ohjelmaan. Arvonta suoritetaan 17.9.2012. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sekä Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran internet-sivuilla osoitteessa www.ymparistokasvatus.fi . HUOM! Ilmoittautuminen ei valitettavasti toimi Internet Explore 7 -selaimella tai sitä vanhemmilla versioilla. Päivitä selaimesi uudempaan versioon tai käytä mahdollisuuksien mukaan muita selaimia. Voit tarvittaessa ilmoittautua myös puhelimitse toimistollemme 09 - 4541 8151.
|
|
Viimeksi päivitetty 16.08.2012 11:25 |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 2 |